Menu

Koronavirus

Koronaviruksen vaikutuksista Liikuntaleireihin
Tarkistettu/Päivitetty 20.12.2021

Vuosina 2020 ja 2021 koronavirusepidemian tilanne oli loppukevään ja kesän aikana niin hyvä, että pystyimme pitämään leirimme suunniteltuun aikaan.

Noudatimme järjestelyissä huolellisesti kaikkia viranomaisten antamia ohjeita: leiriryhmämme liikkuivat, ruokailivat ja oleskelivat erillään toisistaan, eikä leireillemme aikaisemmin tyypillisiä suuria monen ryhmän yhteisleikkejä tai muita yhteisohjelmia siis ollut lainkaan. Hygieniasta huolehdimme tehostetusti, ja sekä ohjaajat että osallistujat jäivät pienienkin oireiden ilmetessä kiltisti kotiin. Olemmekin saaneet iloksemme todeta, että leirit ovat sujuneet turvallisesti - leireillämme ei ole tapahtunut yhtäkään korona-altistumista.

Tällä hetkellä toivomme tilanteen jälleen paranevan kevään mittaan ja että leirit pystytään pitämään myös kesällä 2022. Seuraamme edelleen tarkasti sekä yleistä uutisointia koronavirustilanteesta että erityisesti aluehallintoviraston asettamia määräyksiä ja suosituksia, toimien niiden mukaisesti. Mikäli joudumme tekemään vielä viime hetken muutoksia kesän suunnitelmiimme, lähetämme tiedon kaikille leirille ilmoittautuneille niin nopeasti kuin mahdollista. Pidättehän huolta, että sähköpostiosoitteenne on oikein asiakastiedoissanne, jotta saatte varmasti kaikki lähettämämme tiedotteet.