Leiripaikkamuutos - Lintuvaara

Tiedote 13.4.2022

Hei!

Saimme Espoon kaupungilta tiedon, että valitettavasti Lintumetsän koulua tullaan tulevana kesänä käyttämään Espoossa järjestettävän kansallisen urheilukilpailun majoituksiin. Tästä johtuen emme voi järjestää leiriämme koulun tiloissa.

Tutkittuamme kaupungin kanssa eri vaihtoehtoja saimme varmistettua korvaavat tilat vajaan kilometrin päästä Lintuvaaran koululta (Lintuparvenpuisto 5). Sisäliikuntatilat ovat koululla leiriämme ajatellen jopa paremmat, ja koulun kentällä ja pihalla pääsemme harrastamaan kaikkia ulkolajeja, joten leirin ohjelmaan muutoksella ei ole juuri vaikutusta.

Valitettavasti siirto kuitenkin voi vaikuttaa itsenäisesti leirille kulkevien lasten matkaan. Jos haluatte muutoksen johdosta muokata varaustanne tai peruuttaa sen, voitte tehdä niin nettisivujemme varausjärjestelmästä: huhtikuun loppuun mennessä tehdyistä peruutuksista emme pidätä mitään peruutuskuluja Lintuvaaran leiriin liittyen. Jos Lintuvaaran koulu sopii teille, tähän viestiin ei tarvitse vastata.

Pahoittelemme muutoksesta teille aiheutuvaa ylimääräistä vaivaa ja mahdollista pettymystä, mikäli ette voi osallistua leirille. Luvassa on paikan vaihdoksesta huolimatta iloinen ja vauhdikas liikuntaleiriviikko!